maanantai 23. syyskuuta 2013

Mestarien joukkoon



Tulihan se voitto sieltä, kun vain jaksoi kärsivällisesti odottaa pari vuotta. Viikonloppuna pelattiin kauden viimeinen golf-jengimme (liivit tilauksessa) turnaus, Susiraja Championships. Pelaamme siis kavereiden kanssa vuosittain neljä turnausta eri kentillä ja Susiraja pelataan aina Tahkolla. Lauantaina New Course ja sunnuntaina Old Course.

Nämä viimeiset skabat olivat ehdottomasti tasaisimmat, mitä koko kesänä on nähty. Kenellekään ei tullut mitään älyttömiä monster scoreja, kuten erään nimeltämainitsemattoman Keegsin 159 alkukesästä Heinola Openissa, ja kyllä, puhutaan yhden kierroksen scoresta. Tuntui erityisen hyvältää voittaa juuri tämä kisa, tason ollessa melko kova.

Lauantai

Jälkeenpäin ajateltuna viikonloppu eteni itseltäni lähes käsikirjoituksen mukaan. Kovat huutelut tuli lunastettua. Lauantaina pelasin mukavasti 87, jonka lasken yhdeksi parhaaksi kierroksekseni koskaan. Tällä irtosi johtopaikka niin tasoituksella, kuin scratchillakin. Vaarallisesti kannassa oli 88 lyönnillä Sergio ja kolmantena Angel "no huh huh" Oksanen. Valitettavasti Keegan Kalaja ei aivan voittotaisteluun yltänyt, mutta miehen kanssa oli ilo pelata lauantaina ja Keegs oli kuin uudestisyntynyt. Mies esitti komeaa peliä, aivan erilaista kuin koskaan ennen. Kierrokselle osui pari huonoa lyöntiä, jotka vesittivät Keegan "Ventti" Kalajan mahdollisesti hienoimman kierroksen.

Tästä kisattiin. Teemu-Malja

Jännittynyt olo ensimmäisellä tiiboksilla taltutettiin skumpan avulla


Jere Watson New Coursen ykkösellä.
Keegan missasi lähimmäs-lippua kisan vain senteillä.
Tiger Kukkonen

 Sunnuntai

Toiseen päivään oli mukava lähteä ensimmäistä kertaa johtoasemasta. Mukavaa "paskat housuissa" tavalla.
Toisin sanoen jännitti aivan pirusti. Onneksi jännitys taisi vaikuttaa pelaamiseen hyvällä tavalla. Sergio antoi painetta koko kierroksen ajan, mutta pystyin kuin pystyinkin, väylä toisensa jälkeen, vastaamaan ja lopulta ottamaan vielä pari lyöntiä lisää eroa. Sunnuntain kierros 84 (henk koht ennätys), Sergiolle 86. Myös muut tulivat kovaa takana, mutta eivät aivan päässeet kannoille.

Voitto tuli siis virallisella pelimuodolla (hcp lyöntipeli puolitetuilla slopeilla) sekä scratchilla, joten jossiteltavaa ei paljon jäänyt. Toisen sijan nappasi Tour Classicin voittanut Sergio Gardio ja kolmannen sijan hienolla sunnuntain kierroksella (86) Jere Watson.

Siihen meni noin neljä kuukautta, että sain avauspelin toimimaan ja nyt se sitten siivitti voittoon. Draivi toimi maagisesti varsinkin sunnuntaina.. Tästä onkin hyvä jäädä huilaamaan talveksi ja aloittaa taas lyönnin harjoittelu ensi keväänä. Luultavasti kaikki ehtii tässä seitsemän kuukauden aikana unohtua.

Sergio ja Angel, Old Course #7, Dream 18

Forceeee! Huomaa myös allekirjoittaneen pelaaminen nappiksilla. 

Kenttä oli äärimmäisen märkä sunnuntaina ja lohiviipaleita oli ilmassa lähes tauotta.

Määrätietoisesti kohti voittoa.


Top 3

Kiitos Majorkomitealle hienosta kaudesta ja onnea kesän muille voittajille, Tigerille ja Sergiolle. Kiitos myös kisaisännille, toivottavasti saamme yhtä laadukkaita kisoja  myös ensi kesänä. Lupaan nyt vähäksi aikaa lopettaa tämän jatkuvan golfista kirjoittelun.

1 kommentti: