sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Uusi kaveri

Kuten moni mut tunteva on huomannutkin, mulle on kasvanut puhelin pahasti käteen kiinni. Kuulin jopa, että kämppikseni ovat suunnitelleet puhelimen takavarikointia salaa. Alkaa kuulostamaan ehkä huolestuttavalta ja luulisi, että asiaa pitäisi hieman miettiä ja tehdä pieni korjausliike. Vai pitäisikö kuitenkin heittää lisää vettä kiukaalle?

No niinhän siinä kävi, että päivitin uuteen puhelimeen ja tämähän ei mun puhelin käyttöä vähennä, päinvastoin. Merkkiuskollisena uudeksi puhelimeksi valikoitui jo kolmas Lumia putkeen, tällä kertaa mallia 1020. Koska olen addiktoitunut myös kuvaamaan puhelimellani, tämä hankinta ruokkii tuota nälkää vielä lisää. Kyseisessä puhelimessa on tämän hetken paras kännykkäkamera.

Valovoima ei ole tietenkään niin hyvä kuin järkkärillä. Jalustaa kaipaa pimeällä vieläkin enemmän kuin järkkärillä, varsinkin pakkasella kun sormet tärisevät entistä enemmän.

Ensikokemusten perusteella väitän, että kuvanlaatu on jo aivan tasoissa järkkäreiden kanssa. Yksi asia kuitenkin kännykällä on ylivertainen järkkäriin verrattuna ja se on se, että kännykkä on koko ajan taskussa ja täten mukana joka paikassa. Se on nopeasti käyttövalmis tilanteessa kuin tilanteessa. Tästä olen itse äärimmäisen innoissani, tähän asti kun nopeat tilannekuvat ovat usein suttuisia ja niistä ei juuri muistoja enemmän saa irti. Jospa tulevaisuudessa saisi kauniita kuvia myös odottamattomissa paikoissa.





Tästä eteenpäin kuitenkin kuvat tulevat olemaan peräisin Nokia Lumia 1020:stä. Blogin kuvien laatu siis paranee huomattavasti.

2 kommenttia:

  1. Taitaa tulla kalliiksi tämä blogisi seuraaminen. 1020 on ollut ostoslistalla jo pitkään. Onneksi hinta on hieman tullut hieman alas ettei enään liian paljon kirpaise.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, sori. Mutta täytyy kyllä rehellisesti myöntää, että tuo kamera on aivan naurettavan hyvä, en uskonut ennen kuin kokeilin.

      Poista