torstai 29. elokuuta 2013

Hyvin mä vedän

Huomasin tossa tiistaina, että perhana, multahan menee kämppä alta lauantaina. Tämähän ei muuten haittaa mitään, mutta kun niitä duuneja on vielä viikon verran tuon jälkeenkin täällä stadissa. Kuulostaa varmaan tuttujen korvaan jo melko tutulta. Onnistun joka vuosi säätämään nää kämppähommat aivan päin persettä. Kun kaverini kuulivat, että olen taas tulossa Helsinkiin kesäksi, alkoi sadella kysymyksiä kuten "kenen sohvalle tällä kertaa?" ja "hommaatko kerrankin oman kämpän?"

Tänä vuonna meni kyllä aika kivuttomasti kämpän hommaaminen ja työsopimus alkoi samaan aikaan kuin vuokrasopimus. Mutta ei mennyt syksyn päässä aivan putkeen. Mutta, aina asioilla on tapana järjestyä, olen vahvasti sitä mieltä.

Mennyt vähän tosiaan tää viikko panikoidessa, mutta on tullut tehtyä muutakin mukavaa. Kävin tällä viikolla pariinkin otteeseen elokuvissa pitkästä aikaa ja näin samalla vanhoja kavereita. Pakko suositella elokuvaa World War Z. Ideana aika nähty, mutta oli kyllä hyvin tehty pätkä. Ja onhan se Brad Pitt aika kova jätkä.


Ai niin. Kävin eilen myös iltakahvilla Cafe Regatassa, niin ikään ensimmäistä kertaa tänä kesänä. On kyllä hienoja nuo elokuun illat. En kauheasti muusta puhu nykyään, mutta on ne vaan hienoja.

Piti myös vähän kokeilla eri juttuja uuden puhelimen kameralla. Aika makeita ruutuja saa kännykälläkin nykyään.


3 kommenttia:

  1. Mikä tämän blogin idea on?

    VastaaPoista
  2. Mikä on elämän tarkoitus?

    VastaaPoista
  3. Hyviä kysymyksiä kumpikin. Vastaus elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen muuhun sellaiseen on 42.

    VastaaPoista